Miten suomalaisten rokotemyönteisyyttä voitaisiin lisätä? Tätä tutkii FINSCIn Otto Mäki.

9.12.2021
Tutkija viikossa
Nanouk Bakkum
Tutkija Otto Mäki

Kuvaus omista kiinnostuksen kohteista. Mitä asioita selvität tai teet FINSCIssä?

Olen jatko-opiskelija Turun yliopiston Yhteiskunta- ja käyttäytymistieteiden tohtoriohjelmassa. Tutkin erilaisia menetelmiä suomalaisten rokotemielipiteiden parantamiseksi, ja keskityn erityisesti influenssa- ja koronarokotteisiin. FINSCIssä tutkin muun muassa suomalaisten rokotteisiin ja tieteeseen liittyviä uskomuksia.

Miten päädyit tutkijaksi?

Olin koko opiskeluaikani kahden vaiheilla – ryhtyisinkö psykologiksi vai tutkijaksi. Väsäillessäni gradua työharjoittelun ohella, aloin tuntemaan yltyvää vetoa tutkimustyötä kohtaan. Ja kuinka ollakaan, juuri kun olin itsekseni päättänyt, että aion jatkaa akateemisella uralla, graduohjaajani otti yhteyttä kertoakseen, että hänellä olisi tarjolla tutkimusprojekti tohtorikoulutettavalle. Siitähän se sitten lähti.

Mikä on ollut suurin ajattelusi muutos tai mullistavin oppimiskokemus urallasi?

Ajatteluni on muuttunut paljon siitä, kun aloitin opiskelut. Olen alkanut paremmin ymmärtämään kuinka monimutkaisia yksinkertaisiltakin vaikuttavat asiat usein ovat. Yksinkertaisia selityksiä löytyy aina vain harvemmin mitä enemmän paneudun johonkin aiheeseen.

Millä tavalla ajattelusi on viime aikoina muuttunut?

Olen aikaisemmin ajatellut, että rokotekriittisyys johtaa juurensa tietämättömyydestä ja netissä leviävästä misinformaatiosta. Lähiaikoina olen kuitenkin enenevissä määrin alkanut näkemään rokotekriittisyyden osana laajempana luottamuspulaa tutkijoita ja viranomaisia kohtaan. Olen myös ruvennut miettimään mikä tähän luottamukseen vaikuttaa ja miten sitä voisi mahdollisesti lisätä ja myös ylläpitää jatkossa.

Mikä muu tutkimuksen ulkopuolella kiinnostaa, innostaa, on elämässäsi tärkeää?

Olen viime aikoina innostunut tietotekniikasta, niin laitteista kuin ohjelmistoistakin. Vapaa-ajallani soitan pianoa ja kitaraa, tai rentoudun hyvän sarjan tai videopelin parissa.